Hartauskirjoitus Ylä-Karjala- lehteen 16.7.2026
Rakastamisesta
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa – päivänkakkaran lehdet hupenivat yksi kerrallaan ja jännityksellä sai odottaa, kumpaan tulokseen kukka laskennan päätti. Tuollainen lapsuusajan muisto lienee meille monille yhteinen. Vieläköhän tämän päivän lapset moista lorua käyttävät?
”Rakastaa, ei rakasta, rakastaa” oli tarkoitettu ihastuksen kohteen tunteiden selvittämiseen. Joskus tuntuu, että vastaavaa lorutusta käytetään myös ihmisten arvon mittaamiseen: Kuka kelpaa, kenelle apua annetaan, kenen elämä on arvokasta? Ja lopputuloskin taitaa välillä olla yhtä sattumanvarainen. Jeesuksen opetuksissa moinen loru ja tapa jaotella rakastamisen toteutumista eivät saisi kannatusta. Valitettavasti kuitenkin, niin silloin kuin nykyäänkin, jakoa tehdään eri ihmisryhmien välille jopa vallanpitäjien toimesta. Jeesukselle tärkein arvo oli lähimmäisen kunnioittaminen, arvostaminen, rakastaminen. Tähän hänen opetuksensa tähtäsivät, tätä opetusta hän itse noudatti omalla toiminnallaan. Toki rahanvaihtajien pöydät saivat kyytiä, mutta pienen ihmisen puolta hän sitkeästi piti.
Lähimmäisen täydellinen rakastaminen on kyllä mahdoton tehtävä. Kyllä joku aina välillä voi uskotella näin pystyvänsä toimimaan, mutta ei, ei se ole mahdollista. Aina joku jotenkin jonkun mielen pahoittaa ja onnistuu jäämään ja jättämään toisen rakkauden kehän ulkopuolelle. Surullista, lohdutonta ja samalla niin lohdullista. Juuri tässä on kristinuskon ydin: ei omin voimin, ei omin avuin, vaan Kristukseen turvautuen ja luottaen.
Rukoushelmissä rakkauden helmiä on kaksi. Ensimmäinen rakkauden helmi kuvaa Jumalan rakkautta, jonka saamme ottaa vastaan. Toinen rakkauden helmi, lähimmäisenrakkauden helmi, kuvaa rakkautta, jota saamme jakaa edelleen, eteenpäin. Ehtoollispöydässä koettu yhteys saa meidät muistamaan Jeesuksen antaman esimerkin. Se kehottaa meitä toimimaan esimerkin tavoin, palvelemaan, välittämään, huolehtimaan. ”Mieleesi tulee kasvoja…läheisiä ja rakkaita…Tuntemattomia…Ihmisiä, joiden kanssa sinulla on vaikeaa…Ymmärrät, että sinulla on tehtävä maailmassa…Rukoilet: Jumala, anna minun rakastaa muita sinun rakkaudellasi.” (Hakkarainen: Helmipolku, 2006)
Susanna Tolvanen
Nurmeksen seurakunnan nuorisotyönohjaaja
Hartauskirjoitus Ylä-Karjala-lehteen to 21.5.26.
Kun Pyhä Henki tulee
”Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: ’Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?’ Hän vastasi: ’Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.’ … He palasivat Jerusalemiin ja menivät siellä siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika. He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.” (Apt. 1: 6-8, 12-14.)
Ylösnousemuksen jälkeen Herra Jeesus näyttäytyi 40 päivän ajan opetuslapsille. Sitten hän astui ylös taivaisiin ja istuu nyt Isän oikealla puolella. Hän antoi lupauksen Hengestä ja tehtävän maan päällä valitsemilleen opetuslapsille, jotka olivat ottaneet hänen sanansa vastaan ja, jotka uskoivat häneen. Näiden muistoksi kirkossamme vietetään pääsiäisen jälkeistä aikaa ja helatorstaita.
Alkuseurakunta odotti yhdessä rukoillen Pyhää Henkeä. Ilman Henkeä mikään hengellinen, Jumalan mielen mukainen, työ ei onnistu. Pian lupaus Hengen vuodatuksesta kävi toteen ja apostolit saivat voiman toteuttaa Jeesuksen antamaa tehtävää.
Yhä tänä päivänä Jumala toimii maailmassa kirkkonsa kautta. Pyhä Henki toimii kirkkokuntien ja seurakuntien piirissä Jumalan sanan julistamisen kautta. Hänen sanaansa perustuvat kaste ja ehtoollinen. Ehtoollisrukouksessa saatamme rukoilla: ”Lähetä Pyhä Henkesi siunaamaan meitä, että ottaisimme uskossa vastaan Poikasi ruumiin ja veren…” Ja kasterukouksessa voi rukoilla: ”… Lahjoita Pyhä Henkesi tälle lapselle, joka on siunattu pelastuksen merkillä…”
Jumalan siunausta hengelliselle matkallesi kohti helluntain juhlaa!
Ps. Kesällä, 7. sunnuntaina helluntaista, joka on 12.7., on klo 14 erämaakirkko Peurajärvellä, jonka saarnavieraana on Roy Rissanen, lähetystyöntekijä!
Nurmeksen ev.-lut. seurakunnan pastori Antti Martikainen
HARTAUSKIRJOITUS LEHTEEN 30.4.2026
KOTI-IKÄVÄ
Jumala on antanut meille elämän lahjan, tämän päivän ja hetken, joista saamme olla kiitollisia.
Kaipuu taivaalliseen kotiin ei ole pelkästään surua tai kaipuuta, vaan myös toivoa ja odotusta. Ne muistuttavat, että maallinen koti ei ole lopullinen koti, vaan todellinen rauha ja täyttymys löytyvät Jumalan yhteydessä.
Kevät on siitä mahtavaa aikaa, että luonto ympärillämme muuttuu, tulee valoa lisää. Kevät- ja kesäaika on meillä todella lyhyt kokonaisuus, suunnitelmia on paljon, joista puoliakaan ei kerkeä toteuttamaan. Usein matkustamishaaveista tulee puhuttua jopa ääneen. Lähimmäiset eivät pysy mukana haaveitteni perässä ja tulevat hyvin epäluuloiseksi, onnistuuko lähteminen ollenkaan. Matkustaminen lyhyenkin matkan päähän virkistää, kotiin on ihana aina palata.
Jeesuksen puhe opetuslapsille oli hyvin arvoituksellista sanoessaan: ”vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen”. Jeesus viittasi ylösnousemukseensa, mutta hänen sanansa eivät saavuttaneet opetuslasten ymmärrystä. Jeesus halusi valmistaa opetuslapsia tulevaan, jotta he kestäisivät ja jaksaisivat uskoa ja ennen kaikkea toivoa. Me saamme riemuita Jeesuksen ylösnousemuksesta ja kuoleman voitosta. Saamme suunnata katseemme taivaaseen, jonne Jeesus on mennyt valmistamaan kotia meille. Tulee aika, jolloin Jumalan koti-ikävä päättyy eikä ole enää askarruttavia kysymyksiä.
Minä milloin luonasi olla saan- laulunsanat on laulu, jossa mainitaan, että sielun janoaminen elävälle Jumalalle on tärkeää. Sielun janoaminen on tärkeä osa elämää, ja kysyy, milloin sielun janoaminen on saanut tapahtua. Laulu on yksi Pauli Hanhiniemen lauluja.
”Minun sieluni janoaa Jumalaa, minun sieluni janoaa Jumalaa, minun sieluni janoaa sinua, elävää Jumalaa, minun sieluni janoaa sinua, Jumala. / Minä milloin äänesi kuulla saan, minä milloin kasvosi nähdä saan. Minä milloin luonasi olla saan, elävää Jumalaa. Minun sieluni janoaa sinua Jumala.” Tämän laulun opin rippikoulussa ja huomaan kuljettavani laulua mukanani- lohtulaulu minulle.
Rukous; Jumala, taivaallinen Isämme, valaise meitä totuutesi valolla, kun harhailemme pimeässä. Kuljeta meidät teitäsi perille ikuiseen elämään, jonka olet luvannut omillesi. Täytä meidät ilolla, jota maailma ei voi antaa. Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme tähden. AAMEN
Pirjo Kettunen Nurmeksen evankelisluterilaisen seurakunnan lastenohjaaja
Usko elämässä
Usko kulkee elämässä mukana aina jollakin tavalla. Välillä se on hyvinkin vahvasti mukana koko ajan ja aivan kaikessa, kun taas toisena hetkenä se on hyvinkin haudattuna ja unohdettuna mielen perimpiin sopukoihin.
Usein tämä konkretisoituu jo heti nuoruusiällä. Lapsena usko, Jeesus ja Jumala on ollut monilla suuressa osassa elämää rukoilun, koulun uskonnon tuntien tai seurakunnan kerhojen myötä. Siitä siirrytään kohti itsenäisempää elämää ja rippikoulua. Omaa uskoa kyseenalaistetaan, pohditaan sen merkitystä elämässä ja koko rippikoulu vuosi kuluukin oppiessa asioita uskosta, Jumalasta, Raamatusta ja kaikista Kristinuskon asioista. Kuitenkin monien kohtalo konfirmaatiopäivän jälkeen on se, että lähdetään kohti viimeistä peruskoulu vuotta, tekemään suuria päätöksiä omaa tulevaisuutta ajatellen. Mitä teen isona, mitä haluan opiskella, jäänkö vielä kotipaikkakunnalle vai muutanko asuntolaan toiseen kaupunkiin.
Näin vaikeiden asioiden keskellä äkkiä unohtuu ajatukset uskosta ja kuinka rukoillaan. Mennään vain tukkaputkella kohti aikuisuutta. Nuorena aikuisena keskitytään opiskelemaan, haetaan ensimmäistä ammattia ja mietitään jo hiljalleen perheenkin perustamista. Elämä pursuaa täynnä kaikkea ja tätä voi alkaa jo kutsua ruuhkavuosiksi. Jossain kohtaa elämässä tulee hetkiä, kun muistaa nämä lapsuuden ja rippikoulun opit omasta uskosta ja rukouksen merkityksestä. Tämä hetki lyö ällikällä, ja voi kokea, että enhän minä osaa rukoilla, kun en ole sitä tehnyt vuosikausiin. On hyvä muistaa kuitenkin se, ettei Jumala tarvitse meidän sanojamme kuullakseen meitä. Hän on kaikkialla ja kuulee ne meidän pienet keskustelut päämme sisällä. Kaikki pienet huokaukset vaikeina aikoina ja jokaisen onnellisen ajatuksen ja kiitoksen, kun näemme sen kaiken hyvän mitä olemme saaneet.
Tämä ajatus kiteytyy hyvin lasten virressä Rukous on silta (virsi 931): ” Älä turhaan luule, ettet osaa rukoilla. Rukoukseen ei tarvitakaan paljon sanoja. Taivaan Isä kuulee pienen huokauksenkin. Tarpeesi Hän tietää sinuakin paremmin.”
Loppuun rukous:
Kiitos Isä rukouksen lahjasta. Kiitos, että huolehdit meistä jokaisesta myös silloin, kun olemme unohtaneet olemassaolosi. Aamen.
Rebekka Tupaoja, vt. nuorisotyönohjaaja, Nurmeksen ev.lut. seurakunta
Hartauskirjoitus Ylä-Karjala-lehteen to 19.2.26
Tämä on elämän tarkoitus
Jeesus sanoi: ”Joka rakastaa elämäänsä, menettää sen, mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, säilyttää sen iankaikkiseen elämään. Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua, ja missä minä olen, siellä myös minuun palvelijani on oleva. Jos joku palvelee minua, niin Isä kunnioittaa häntä (Joh. 12: 25, 26).”
Iankaikkinen elämä. Siitä Jeesus puhui. Mitä ajattelemme siitä? Onko se tavoittelemisen arvoinen asia? Voi olla, että se tuntuu liian kaukaiselta asialta. Ihminen haluaa käsin koskea ja pian saavuttaa tavoitteensa. Silti Jeesus puhuu siitä paljon. Taivaan tavoitteleminen on elämän tarkoitus.
Taivaaseen pääsemme Jeesuksen työn ansiosta. Kun otamme vastaan hänet, hän muuttaa meitä ja niin kykenemme seuraamaan häntä. Kannamme ristiämme joka päivä, tunnustamme kristillistä uskoa ja osoitamme rakkautta toinen toisellemme.
Jeesus kuoli ristillä meidän edestämme. Ristinkuolema oli voitto. Saamme syntimme anteeksi. Jumala tekee meidät uskon kautta vanhurskaiksi, pyhiksi. Jeesuksen kuolema ristillä merkitsi saatanan tappiota. Hänellä ei ole valtaa enää Kristuksen omaan. Jeesuksen veren suojassa olet todella suojassa, vuorilinnassa ja turvakalliolla. Viimeisenä päivänä kiusaaja eli saatana tuomitaan kadotukseen.
Tässä ajassa, jota elämme tänään, kristitty saa Jumalalta voiman palvella. Hän ei tee rakkauden palvelusta lähimmäisilleen siksi, että ansaitsisi taivaspaikan, vaan hän osoittaa kiitollisuutta Jumalalle pelastuksesta siten, että auttaa lähimmäisiään. Kristuksen sanat ja esimerkki kannustavat häntä palvelemaan.
Kristittyä rohkaisee myös se, että Jeesus rukoili ylimmäispapillisessa rukouksessaan omiensa puolesta. Lopulta hän haluaa seuraajansa luokseen taivaan kirkkauteen. Jeesus siis rukoili: ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi sinut. Sinä olet uskonut hänen valtaansa kaikki ihmiset, jotta hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka olet hänelle antanut…
Isä, minä tahdon, että myös nämä, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä, missä minä olen, ja näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua ennen maailman perustamista.” (Joh. 17: 1, 2, 24.)
Nurmeksen ev.-lut. seurakunnan pastori Antti Martikainen