Hiljenny hetkeksi - Nurmeksen seurakunnan työntekijöiden hartauskirjoituksia

Voi ihmettä

Vasta Nuutin päivänä on joulua riisuttu kodeista, kun yhtäkkiä kirkkovuodessa hypätään jo vastasyntyneen Jeesuksen seimeltä aikuisen Jeesuksen ihmeiden teon pariin. Toki näin täytyy tehdäkin, emmehän muuten ennättäisi pääsiäiseen mennessä valmistautua kirkkovuoden suurimman tapahtumasarjan viettoon ja sisäistää sen merkitystä. Loppiaisen jälkeen siis siirrytään Jeesuksen lapsuudesta suoraan hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu tämänkin ajan ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja.

Kun Raamatun teksteissä kerrotaan Jeesuksen ihmeteoista, kertomusten lopussa mainitaan usein, kuinka opetuslapset uskoivat häneen, tai kuinka monet kuulijoista/näkijöistä uskoivat, jotkut ihmettelivät ja osa epäili. Mitä luulet, miten olisit itse toiminut? Uskonut, ihmetellyt, epäillyt? Vai kenties vähän niitä kaikkia? Minkähän lainen ihme pitäisi itse nähdä, että se automaattisesti saisi uskomaan eikä epäilylle jäisi sijaa? Tänä päivänä on vallalla niin monenlaisia teorioita kaikenlaisista asioista, että jo se itsessään luo kaaosta ihmisten mieliin.

Jos olisit itse ollut mukana Kaanaan häissä ja havainnut, että muuan häävieras on avittanut juhlan järjestäjää tuomaan tarjolle parhaat viinit pitojen päätteeksi, olisiko se herättänyt uskoa vai epäilystä? Meidän kannaltamme lienee hyvä, että opetuslapset jo tuolloin uskoivat Jeesuksen ihmetekoon ja seurasivat häntä. Ilman opetuslapsia ja muita seuraajia ei ilosanoma olisi kenties lähtenyt liikkeelle samalla tavoin kuin nyt tiedämme sen lähteneen. Sillä aikamoinen ihmehän on, että sanoma Jeesuksesta on kulkenut meidänkin kuultavaksemme kaikkien näiden vuosisatojen halki.

Mutta millaista ihmettä Jeesukselta pyytäisit, jos se olisi mahdollista? Sairauden parantamista, ihmissuhteiden kuntoon saattamista, työpaikan säilymistä, toimeentulon turvaamista, hyvää tulevaisuutta lapsille? Vai rauhaa maailmaan, nälänhädän poistamista, puhdasta vettä jokaiselle, ilmastonmuutoksen pysäyttämistä? Uskon vahvistusta ja tulevaisuuden toivoa? Tätä kaikkea me saamme pyytää, ja rukouksessa sitä pyydämmekin. Joka sunnuntai jumalanpalvelusten esirukouksissa tuhannet ihmiset hiljentyvät näiden asioiden puolesta. Mutta ihmeet tarvitsevat myös ihmisiä toteutuakseen. Astiat tuli täyttää ensin vedellä. Mitä me teemme tämän päivän ihmeiden eteen?

”Onko suurempaa ihmettä, kuin minkä teki hän, kun hän meitäkin rakasti ja antoi elämän. Voi hänen rakkauttaan, voi hänen rakkauttaan, koko maailman syntejä hän kantoi harteillaan.” (Jaakko Löytty)

Susanna Tolvanen

Nuorisotyönohjaaja, Nurmeksen ev.lut. seurakunta

HARTAUSKIRJOITUS Saramon kodalle ja nettiin. 14.12.2024, ANTTI MARTIKAINEN (Tästä lyhennetty versio on lähetetty Ylä-Karjala lehdelle.)

                                Joulu on kristillinen

Joulu ja jouluaika ovat täynnä kristillistä sanomaa. Etsivä löytää sen. Olen lukenut Pentti Lempiäisen kirjaa ”Pyhä ajat” (2000), joka kertoo kristillisistä juhla-ajoista. Ajatellaan ensin vaikka jouluaattoa. Silloin on Aatamin ja Eevan nimipäivä. Siksi, koska Jumalan pelastushistoriassa kuuluvat yhteen luominen ja lunastus. He ovat Jumalan luomat ensimmäiset ihmiset, jotka lankesivat syntiin, mutta Jeesus on ”viimeinen Aadam”, joka tekee syntiin kuolleet eläviksi. Aattona muistetaan sitä, että jo vanhat profeetat olivat edeltä ilmoittaneet Kristuksen syntymästä. Ja 25.12. on Jeesuksen syntymäjuhla. Hän on ”Pelastuksen aurinko”. Sanoma Jeesuksesta levitessään syrjäyttää pakanuuden tavat ja kalenterit. Siksi, koska Jeesus on voimakkaampi kuin epäjumalat. Roomassa 25.12. oli Jeesuksen syntymäjuhla jo 330 jKr. Toisena joulupäivänä 26.12. on tapaninpäivä, jolloin muistetaan marttyyri Stefanosta. On oikein sijoittaa lähimmäksi Kristusta se, joka oli häntä lähinnä kärsimyksessäkin (Augustinus). Kolmas joulupäivä 27.12. on lihaksi tulleesta Sanasta (Jeesus) julistaneen evankelista Johanneksen päivä (Joh. 1: 14). Neljäs joulupäivä 28.12. on viattomien lasten päivä niiden lasten muistoksi, jotka kuningas Herodes surmautti Betlehemissä (Matt. 2: 16).

   Lempiäinen kirjoittaa (s. 71-72) hyvin: ”Joulupyhien sanoma voidaan pelkistää kolmeen kohtaan: 1. Pääasia on Jumalan ihmiseksi tuleminen, inkarnaatio. Jumala sitoi itsensä ajan ja paikan rajoihin, koska me ihmisetkin olemme niihin sidotut. Tämä ajatus saa konkreettisen ilmauksen jouluyön messussa ja varsinkin sen ehtoollisenvietossa. ’Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.’ Jouluyön messu… onkin suuressa osassa kristikuntaa joulun huipentuma, joka lopettaa joulupaaston ja päästää jouluilon valloilleen. 2. Ilmoitus paimenille ja heidän reaktionsa: ’Nyt Betlehemiin!’ Tieto joulusta ei saanut jäädä salaan. Merkittävää on myös, että sanoma ilmoitettiin ensin vähäosai-simmille. Jumalan edessä inhimilliset arvostukset menettävät merkityksensä. 3. Levitessään maailmaan jouluviesti jakoi ihmiset niihin, jotka ottivat sen vastaan, ja niihin, joissa nousi viha sitä kohtaan.”

   Uudenvuodenaattona 31.12. (7. joulupäivä) kristitty ”jouluttaja” tai joulunviettäjä muistaa, että aika on rajallinen. Juuri nyt tulee tehdä parannus ja uskoa Jeesukseen. Hän on kiitollinen kuluneesta vuodesta. Toisaalta hän katuu menneen vuoden syntejä. ”Mutta Herran armoa on se, että vielä elämme, hänen laupeutensa ei lopu koskaan (Valit. 3: 22).” Ajasta aikaan olemme Jumalan armon varassa. Emme uuden vuoden alkaessa tiedä, mitä se tuo tullessaan. Se kutsuu rukoukseen. Almanakoissa onkin perinteisesti vuoden ensimmäisen päivän kohdalle painettu: ”Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys.” Uudenvuodenpäivänä 1.1. (8. joulup.) muistetaan Jeesus nimeä. ”Siihen uskotaan, siinä rukoillaan, siitä kiitetään, siinä pelastutaan. Siksi on aiheellista, ettei uudenvuodenpäivä kuten ei joulupäiväkään ole kenenkään nimipäivä. Jeesuksen nimen rinnalle ei ole asetettavissa mitään muuta nimeä.” (Lempiäinen s. 118-119.) Uudenvuodenpäivän raamatullinen sisältö on Jeesuksen ympärileikkauksen juhla (Luuk. 2: 21). ”Jeesus” on heprealainen sana, joka esiintyy eri muodoissa jo Vanhassa testamentissa (Joosua, Jesaja, Hoosea). Se merkitsee vapauttajaa. Sen teologisen sisällön ilmaisee Matt. 1: 21: ”… sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä (s. 75).”

   1. sunnuntai joulusta on pyhän perheen sekä Simeonin ja Hannan sunnuntai. 2. sunnuntain joulusta perinteinen aihe on Jeesus kaksitoistavuotiaana temppelissä, Herran huoneessa.

   Loppiaisena 6.1. (13. päivä joulusta) jouluaika loppuu. Alkujaan (200 jKr. Egyptissä) loppiaisena vietettiin Jeesuksen syntymäjuhlaa. Loppiaisen alkuperäiseen merkitykseen liittyy myös sen vanha nimi epifania, ilmestys: Jumala ”ilmestyi” maailmaan Jeesuksessa Kristuksessa. Samaan viittaa juhlan toinen kreikankielinen nimitys theophaneia eli teofania, Jumalan ilmituleminen. (Jeesuksen syntymän ajankohdaksi on vanhalla ajalla esitetty myös mm. 20.5., 18. ja 19.4., 28.3. tai 25.3.)

   Loppiaista on jo varhain vietetty myös Jeesuksen kasteen juhlana. Siinä Jumala ilmaisi, että Jeesus on hänen rakas Poikansa. Loppiaisen varhainen aihe on myös Kaanaan häät, joissa Jeesus teki viini-ihmeen ja niin osoitti Jumalallisen kirkkautensa. Luterilaisessa kirkossa nämä aiheet on siirretty loppiaisen jälkeiseen aikaan.

   Loppiaisen aiheena ev.-lut. kirkossa on itämaan tietäjien matka katsomaan juuri syntynyttä juutalaisten kuningasta (Matt. 2: 1-12). (Jo varhain keskiajalta tullut perinne.) Tietäjiä, heidän lukumääräänsä, lahjojaan ja alkuperämaitaan ovat tutkineet monet, kuten Origenes, Tertullianus, Beda Venerabilis, Johannes Hildesheimilainen, paavi Leo Suuri… (Lempiäinen s. 72-73, 76-79.) Suomessa heitä on tutkinut professori Jouko Martikainen (jonka mukaan he olivat Persiasta ja heitä oli 12).  Tietäjiä johdatti erityinen tähti Betlehemiin. He olivat eri maasta kotoisin, se muistuttaa meitä, että Jumala kutsuu luokseen ihmisiä kaikista kansoista Jeesuksen löytämisen kautta. Jumalan tunteminen edellyttää nöyryyttä tunnustaa Jeesus Herraksi, kumartua hänen edessään.

                                      Nurmeksen ev.-lut. seurakunnan pastori Antti Martikainen

Varoitus: Tekstissä mainitaan Jeesus

Minulla oli aikoinaan tapana ostaa nyt jo edesmenneelle isälleni joululahjaksi kirja. Monesti se oli Kari Suomalaisen pilapiirroksista koottu kirja, ei ehkä isäni mieltymysten mukaisesti, vaan enemmänkin sillä ajatuksella, että itse pääsisin niitä kirjoja selailemaan ja nauttimaan ajankohtaisista ja osuvista Karin oivalluksista.

Adventin kynnyksellä palautuu mieleen yksi Karin piirroksista: se, jossa Vapahtaja seisoo käsi ojossa ruuhkaisen kadun varrella. Yhdellä kuvalla Kari on tavoittanut monta asiaa, senkin, miten helposti tempaudumme mukaan näennäiseen kiireeseen ja kuviteltujen pakollisten tekemisten oravanpyörään.

Tänä syksynä silmiin osui tämän ajan henkeä kuvaava piirros. Siinä kaksi nuorta kuljeksi kadulla ja toinen huudahti: ”Katso, tuolla taisi olla tonttu!”. Toinen totesi tähän: ”Viis siitä, mutta jos näkisi Jeesuksen, niin sillä tienaisi 1500 euroa.” Kuvassa Jeesus piiloutuu pylvään taakse.

Nämä kaksi kuvaa kuvaavat kumpikin omaa aikaansa. Ensimmäisessä Jeesus jää tavaramarkkinoiden jalkoihin, toisessa Jeesus joutuu piiloutumaan näkyvistä. Vaara on toki suuri: voi ”hurahtaa” uskoon, saa uskoa syntinsä anteeksi ja tulee rakastetuksi ja pelastetuksi. Ehkä tähänkin kirjoitukseen pitäisi liittää varoitus: Tekstissä mainitaan Jeesus ja hän saattaa näin muuttaa koko elämän.

Sellainenhan hän on ollut kautta aikojen. Jo ratsastaessaan aasilla Jerusalemiin hän oli tullut ihmisten tietoon opettajana, parantajana ja Jumalan valtakunnan julistajana. Hän oli kerännyt seuraajia ja saanut vihollisia, jotka halusivat hiljentää hänet. Siitä huolimatta hän ratsasti kohti kaupunkia, jossa hänen tehtävänsä sai täyttymyksen.

Adventtiaika, adventus Domini, on odotuksen aika, Vanhan testamentin profeetat välittivät Jumalan kansalle lupauksia Vapahtajan tulemisesta ja nämä lupauksen omistamme uudelleen ja valmistaudumme kuulemaan sanomaan niiden toteutumisesta.  Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen, rauhan kuninkaana, ei maallisen rauhan, vaan taivaallisen rauhan kuninkaana.

Jeesuksen ratsastaessa jälleen kerran Jerusalemiin on hyvä pysähtyä pohtimaan, miten me otamme Jeesuksen vastaan omaan elämäämme. Ihailtuna parantajana vai samantekevänä taruolentona?  Valmistammeko hänelle tietä sydämemme ovia avaten vai suljemmeko hänet elämästämme?

Sisällämme, sydämessämme meidän tulisi sen sijaan joka päivä eikä vain ensimmäisenä adventtisunnuntaina vastaanottaa Jeesus ja toivottaa hänet tervetulleeksi riemuitsevan kansan tavoin.

Markus Kontiainen

kirkkoherra

Valkoisissa vaatteissa

Työhuoneessani seurakuntakeskuksessa on vaatekaappi. Ja siellä vaatekaapissa on kastemekko. Ei ehkä mikään tyypillisin kastepuvun säilytyspaikka, mutta seurakunnasta lainattavalle kastemekolle ei ole vuosien mittaan löytynyt parempaakaan komeroa. Mikä onni minulle!

Sillä joka aamu, kun tulen työhuoneeseen ja riisun päällystakkini, näen kastepuvun. Se muistuttaa minua yhä uudestaan ja uudestaan siitä, että vaikka riisuisin kaikki vaatteeni, kastepuku jää aina näkymättömänä ylleni. Sitä minun ei tarvitse koskaan riisua. Kasteessa saamani turva kantaa minua joka ikisenä elämäni päivänä, myös tänään, tämän päivän tehtävissä ja haasteissa. En ole niissä yksin. Itse Kristus kulkee rinnallani, tuntuipa minusta miltä tahansa.

Ja kun lähden työhuoneestani ja puen ylleni päällysvaatteet, näen jälleen pukupussissaan puhtaan valkoisena roikkuvan kastepuvun. Muistan, että kaikkien vaatekerrosteni päällä, näkymättömänä, oma kastemekkoni peittää minut tänäänkin. Kasteessa osakseni tullut Kristuksen puhtaus, armo ja anteeksianto piilottaa alleen oman sisimpäni likatahrat: epäonnistumiset, syyllisyyden, riittämättömyyden tunteen ja väsymyksen.

Kun synnyin, sain elämän lahjan. Kun minut kastettiin, sain lahjaksi jotakin elämää suurempaa. Sain taivastoivon, osallisuuden ikuiseen elämään. En siksi, millainen olen tai mitä teen, vaan siksi, mitä Jeesus on ja mitä hän teki. Kuolemallaan hän sovitti minunkin syntini ja ylösnousemisellaan avasi minullekin tien taivaaseen. Tutut sanat, jotka niin usein kastetta toimittaessani lausun, lausuttiin kerran myös minulle: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen. Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta.”

Kasteen lahjan varassa on hyvä elää. Kasteen lahjan varassa uskaltaa kerran myös kuolla. Se valkea puku, joka Ilmestyskirjan mukaan perillä taivaassa valtaistuimen ja Karitsan edessä seisovilla on yllään, on juuri kastepuku. Elämän matkalla ryvettynyt, mutta Karitsan veressä valkaistu puku. 

”Oi joukko valkopukuinen kuin huiput lumitunturten!

Se synneistä on pestynä veressä Jeesuksen.

Jäi taakse tuska, murhe maan,

he juhlivat nyt autuuttaan

ja kiitokseen he iäiseen yhtyvät laulullaan.” (Virsi 630:1)

Leila Koponen

Nurmeksen ev.lut. seurakunnan kappalainen

                                                                     Kuolemasta elämään

Apostoli Paavalilla oli toivo, joka ylsi yli kuoleman. Hän oli Herralta saanut ymmärryksen, että hän ei ole täällä maan päällä ikuisesti. Hän tulee kuolemaan uskonsa vuoksi. Alun perin hän ei ollut Jeesuksen seuraaja, vaan vastustaja. Hän vainosi kristittyjä. Mutta ylösnoussut Jeesus ilmestyi hänelle. Hän sai kutsu ja otti sen vastaan (Ap.t. 9). Hänestä tuli lähetystyöntekijä.

   Filippiläiskirjeessä hän piti marttyyrikuolemaa mahdollisena (Fil. 2: 17). Mutta nyt kirjeessään Timoteukselle, hän on jo varma siitä. Mutta hänellä on myös toivo. Tämä toivo Jeesuksessa tulee esiin kirkkaasti, kun hän kirjoittaa: ”Mutta pysy sinä järkevänä kaikissa tilanteissa, kestä vaivat, julista evankeliumia ja hoida virkasi tehtävät. Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut. Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni. Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele, jonka Herra, oikeuden mukainen tuomari, on antava minulle tulemisensa päivänä, eikä vain minulle vaan kaikille, jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.” (2. Tim. 4: 5-8.)

   Paavali kärsi marttyyrikuoleman Rooman keisari Neron vainoissa. Kristityn ei tarvitse tavoitella marttyyrikuolemaa, mutta valvoa uskossa. Hän saa pyytää Jumalalta Pyhää Henkeä vahvistamaan häntä nyt ja tulevaisuudessa. Jos vainoa uskon tähden seuraa, siihen saa pyytää Jumalalta voimaa. Saa myös pyytää toisten kristittyjen tukea. On rohkaisevaa kuulla tämänkin ajan vainottujen kristittyjen uskota, toivosta ja rakkaudesta. Niistä voit lukea mm. Open Doors- ja Marttyyrien Ääni –järjestöjen lehdistä ja nettisivuilta. On olemassa erilaisia tapoja tukea vainottuja, esimerkiksi esirukous ja taloudellinen apu.

   Paavalilla on viesti myös meille tämän ajan kristityille. Uskon kautta ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Jeesus Nasaretilaiseen, on meillä jokaisella toivo ja tulevaisuus. Synnit on annettu anteeksi, velka Jumalan edessä on maksettu. Pelastus ei tule tekojen kautta (kuinka Paavalikaan olisi pelastunut? Hän oli vainonnut seurakuntaa), vaan uskon kautta. Pyhän Henki vaikuttaa sen. Hän vaikuttaa myös sen, että tahdomme täyttää Jumalan tahdon. Kun tämän elämän on määrä päättyä, on jokaiselle meille, Jeesuksen voiton tähden, tuleva lahjaksi ”vanhurskauden seppele” ja iankaikkinen elämä Uudessa Jerusalemissa, Jumalan läsnäolossa.

                   Nurmeksen ev.-lut. seurakunnan pastori Antti Martikainen

Tälle perustalle - 17.10.2024

Kun Nurmeksen nykyistä, viidettä, kirkkoa aikanaan alettiin rakentaa 1890- luvulla, tarvittiin kirkolle lujat perustukset. ”Ensin kirkon mäeltä raivattiin metsää. Sitten miehet kaivoivat syvät ojat perustuksia varten. Luukkolanvaarassa ryhdyttiin louhimaan kiviä. Talvella kivijärkäleet lastattiin rekiin ja kyörättiin yksi kerrallaan järven yli. Hevoset olivat kovilla, sillä kiviä oli kaksituhatta ja suurimmat painoivat tuhat kiloa! Mutta niistä saatiin kirkolle lujat perustukset.” Näin on luettavissa Matti Hiltusen kerronnan mukaan Nurmeksen kirkon historiasta kertovassa lasten kirjassa. Noita historian tapahtumia kerrotaan Kotikirkko tutuksi- koululuokkien vierailuilla Nurmeksen kirkossa.

Jokainen rakennus tarvitsee lujat perustukset, tukevan kivijalan, horjumattoman alustan. Vasta tukevan perustan päälle voidaan rakentaa muuta, luoda uutta tai korjata vanhaa.

Uskon perusta, kivijalka, valetaan kasteessa. Kasteen hetkellä saamme Jumalalta lahjaksi kaiken sen hyvän, mitä rakastava taivaallinen Isä voikaan lahjoittaa. Tuon kivijalan varaan rakentuu sitten vuosien aikana uskon rakennelma. Rakennusaineita lahjoittavat vuorollaan vanhemmat, isovanhemmat, kummit, perhe ja suku, seurakunta, ne yhteisöt, joissa kukin toimii. Virsi 814 sanoittaa asian näin: ”Kuljemme yhdessä tällä tiellä, jolla jo muinoin kuljettiin. Usko ja toivo yhteinen yltää näin halki aikojen.” Tämä on totta meidän keski-ikäisten ja sitä vanhempien osalla. Mutta en voi olla pohtimatta, olemmeko onnistuneet siirtämään tämän perinteen kuinka hyvin seuraaville sukupolville. Mitä jos rakennusaineita ei olekaan enää riittävästi tarjolla? Millainen rakennuksesta silloin tulee vai tuleeko rakennusta ollenkaan?

Kun kristillinen arvopohja elämässä ohenee, voiko käydä niin, että myös tärkeät kristilliset arvot, lähimmäisenrakkaus, suvaitsevaisuus, tasavertaisuus ja kunnioitus, liudentuvat kovempien arvojen alle? Tässä ajassa on nähtävillä paljon pahantahtoisuutta, oman edun tavoittelua, toisen arvon alentamista. Voiko näillä olla jotain tekemistä toistensa kanssa? Turhaan ei toki auta asioita kärjistää, voimme vain luottaa valoisampaan tulevaisuuteen ja parempaan huomiseen. Psalmin kirjoittajan sanoin ”Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.” Ps. 46:2.

Tämän päivän rukoukseksi sopii vallan mainiosti tutun virren sanat:

”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan olemme kaikki hiljaa kätketyt.

Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan, yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

Hyvyyden voiman uskollinen suoja piirittää meitä, kuinka käyneekin.

Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin.” Virsi 600:1,5

Susanna Tolvanen, nuorisotyönohjaaja

Hartauskirjoitus 26.9.2024 - Mikkelinpäivä

En voi muuta kuin ihmetellä nykyään omaa muistiani. Monet kerrat olen etsinyt tavaroitani ja löytänyt niitä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Onko se huono- muistisuutta vai vanhuuden merkkejä tai sitten kumpiakinJ Muistaminen ja muistot ovat aika kantavia asioita elämässä. Etsiä aina kannattaa, niin ystäviä kuin Jumalaa.

Muista kuinka kiva oli lapsena leikkiä piilosta. Minulle piiloon meno ei ollut vaikeaa. Päiväkerhossa oli yhtenä vuonna eräs tyttö, joka pelkäsi mennä piiloon yksin. Pidin sitä ensin ihmeellisenä asiana, mutta juteltuani hänen kanssaan ymmärsin. Hän pelkäsi yksinoloa! Kyseinen tyttö ei ollut ryhmässä millään muotoa arka, siksi ihmettelin hänen käytöstään, kun kerroin että seuraavaksi leikimme piilosta. Silloin kerroin hänelle, vaikka minä olisin minkälaisessa piilossa, Taivaan Isä ja suojelusenkelimme näkee ja kuulee meitä. ” Ei ne tule minulle huutamaan, että minut on löydetty piilopaikassa ollessani!” hän tokaisi minulle. Toiset piilosta pelaavat kerääntyivät ympärillemme ihmetellen tytön kovaäänisyyttä. Sillä kertaa meidät löydettiin!! Muistelen meidän jutelleen koko sakilla siinä piilopaikassamme Taivaan Isästä ja siitä, kuinka Hän näkee meidät ja että et sinä suinkaan yksi ole koskaan, suojelusenkeli suojaa sinua kaikkialla. Otin käteeni pienen valkoisen höyhenen, sivelin jokaista lasta vähän aikaa vuoron perään. Oli silmin nähtävää, kuinka tämä kyseinen tyttökin rauhoittui ja rentoutui!

 En ole yksin, en pääse piiloon ja minut löydetään! Kuinka moni meistä onkaan ahdistunut, vihastunut, pelästynyt, kyllästynyt, jopa pettynyt Jumalaan tänä aikana.  Raamatussa oleva lause muistui mieleeni tuoden rauhan sydämeeni. ” Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on!” (Luuk. 19). Etsikkoaikana Jumala etsii meitä, Hän puhuttelee ja vetää puoleensa eroon joutunutta ihmistä monin tavoin. Lapsuusajan muistot kantaa meitä läpi elämän. Yksi ihanimmista muistoista on isäni tekemä suojelusenkelitaulu lasten sänkyjen yläpuolelle. Siinä kuvassa lapset seisovat kalliolla ja suojelusenkeli takana. Olen antanut taulun eteenpäin, jotta sen taulun kuvan voisi lohduttaa myös toisia lapsiperheitä. Muistetaan, että emme koskaan ole yksin elämässä emmekä kuolleissa!

Kuule, hyvä Jumala. Tarvitsen nyt apua. Tiedät huolen, jota kannan. Jeesus, sinulle sen annan. Kiitos, rakas Jumala, että kuulet minua. Aamen.

Pirjo Kettunen, lastenohjaaja

Hartauskirjotus 12.9.2024 - Kolme on Yksi

”Miksi sanotaan, että meillä on vain yksi Jumala, kun kuitenkin puhutaan Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä?” Rippikoululaisten loppukertausvastauksista huomaa lähes joka kerta, että Kolminaisuus on vaikea asia kristillisessä uskossa. Miten ihmeessä selität, että kolme onkin yksi?
Yksi reitti lähtee Antiikin teatterimaailmasta, joissa eri rooleja ja tunnetiloja ilmettiin naamioilla, jota antiikin kreikassa nimitettiin sanalla ”persona”.
Siinä on suomessakin tuttu persoona, joka on ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen muodostama kokonaisuus. Jumalalla on myös kolme ilmiasua. Ensinnäkin Luoja, joka on salattu, toiseksi Jeesus, jossa Jumala tuli näkyväksi maailmalle Pelastajaksi ja Sovittajaksi ja kolmanneksi Pyhä Henki, joka pyhittää, opettaa ja kokoaa uskovat yhteen seurakunnaksi. Jumalalla on kuin kolmet kasvot, joilla Hän katsoo tätä maailmaa. Kolme on Yksi, mikä ihme!
Toinen tapa ymmärtää Kolminaisuuden salaisuus, on ottaa käteen jääpala, lämmittää sitä, jolloin se muuttuu vedeksi ja kun sitä kuumentaa edelleen vesi kiehuu. Vedellä on kolme olomuotoa, kiinteä, neste ja höyry, siltikin se on olemukseltaan vettä, sillä höyry voi tiivistyä vedeksi ja vesi jäätyä jääksi. Jokaisella olemuksella on oma tehtävänsä ja nämä olemukset ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa.
Sunnuntain evankeliumissa (Joh. 5: 19-21) nostaa esille Isän Jumalan ja Pojan Jeesus Kristuksen välisen tiiviin yhteyden. ”Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika”, kirjoittaa evankelista. Isä ja Poika ovat yhtä. Isän ja Pojan välinen yhteys on yksi keskeisimmistä asioista Johanneksen evankeliumissa. Nikean uskontunnustuksessa lausumme toisessa uskonkohdassa: ” Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, Jumala Jumalasta, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä…” Jeesus Kristus on Jumalan ainoa poika, syntynyt Jumalasta ja on siis tosi Jumala ja valo sekä samaa olemusta kuin Isä. Tosi Jumalana ja Jumalan Poikana täydet valtuudet tehdä samaa mitä Jumala tekee. Jopa herättää kuolleet elämään. Ensi sunnuntaita on kutsuttu myös pikku pääsiäiseksi, sillä päivän evankeliumi julistaa, että Jeesuksen valta ulottuu kuoleman yli. Siellä, missä Jeesus on, ei kuolemalla ole valtaa. Mutta vielä enemmän Jeesus näytti meille mitä on tosi elämä ja mitä on elää täyttä elämää, jossa toteutuu tosi ihmisyys. Elämä rakkaudessa tässä ja nyt.

Markus Kontiainen, kirkkoherra, lääninrovasti