KOTIPYHIS LOKAKUU – OLET VALON ENKELI
Tervehdys teille rakkaat kotipyhisläiset!
On taas tullut aika julkaista teille jotain kaunista ajateltavaa. Olemme siirtyneet kesästä pitkälle syksyyn ja talven odotukseen. Hämärtyvät päivät voivat myös vaikuttaa mielialoihimme. Itse ainakin olen täysin rinnoin kesä ihminen ja minulla kesän odottaminen alkaa viimeistään jo lokakuussa. Ehkä sinäkin mielessäsi ajattelet jo seuraavaa kevättä ja kesää ja se keventää tämänhetkistä tunnelmaa, kun yhä pimenevät illat vyöryvät meitä kohti.
Lokakuussa on meillä kirkkovuodessa yksi todella piristävä aihe, joka kertoo enkeleistä. Nimittäin kristilliseen uskoon kuuluu käsitys siitä, että meillä jokaisella on oma Jumalan meille nimeämä suojelusenkeli. Ajattele, Jumala on antanut meille jokaiselle rinnallakulkijan, jonka tarkoitus on olla elämässämme mukana aina siihen saakka, kunnes maanpäällinen taival päättyy ja sitten tämä enkeli vielä johtaa meidät Taivaan Isän luo kirkkauteen.
Valitettavasti kiinnitämme tähän meillä olevaan suojelusenkeliimme liian vähän huomiota. Me saatam-me uskoa meillä olevan tämän enkelin, mutta emme kiinnitä tähän asiaan sen enempää huomiota. Kuitenkin yksi suosituimmista kastevirsistä, jota lauletaan mm. kastetilaisuuksissa ja joskus myös hautajaisissakin on Immi Hellenin Suojelusenkeli, joka perustuu Immin runoon Enkeli ohjaa. Siinä annetaan suojelusenkelistä hyvin läheinen kuvaus. Oletko pysähtynyt miettimään, että mitä tämän laulun sanat oikein kertovatkaan. Laulussa sanotaan, että ihana enkeli vie sinut kotiin ja tämä enkeli käy sinun vierelläsi ja vielä, että ihana enkeli pitää sinua kädestä kiinni.
Tämä tarkoittaa sitä, että sinulla ja suojelusenkelilläsi on hyvin läheinen suhde. Sinä saat puhua hänelle kuin parhaalle ystävällesi, pyytää johdatusta ja sitä, että hän vie pyyntösi ja rukouksesi Taivaan isään kuultavaksi. Sinulla on siis aina ainakin yksi hyvä ystävä elämässäsi, sinun ikioma suojelusenkelisi. Sinä teet enkelisi ikionnelliseksi, kun otat häntä kädestä kiinni ja kuljette yhdessä. Kuinkas sitten saat pidettyä suojelusenkelisi mielessäsi päivittäin?
Annan sinulle helpot ohjeet pienten enkeleiden askartelemiseen. Voit asetella nämä enkelit yöpöydällesi tai laittaa esim. sinitarralla huoneesi seinälle. Toimi siis seuraavasti:
Enkelin vartalo: Piirrä väripaperille enkelille kolmion muotoinen mekko. Leikkaa ja liimaa mekkoon taskuja tai paikkoja. Voit myös piirtää siihen erilaisia kuvioita.
Enkelin siivet: Leikkaa valkoisesta paperista ympyrä. Käytä muottina esim. juomalasia. Taittele ympyrä ja leikkaa lumihiutaleeksi. Leikkaa hiutale puoliksi.
Enkelin pää: Leikkaa vaaleasta kartongista soikio. Piirrä enkelille kasvot.
Liimaa vanua, villaa tai lankaa hiuksiksi. Kiepauta enkelille sädekehä kiiltävästä askartelunorkosta tai langasta. Käytä tarvittaessa tippa kuumaliimaa.
Liimaa siivet ja pää kiinni enkelin vartaloon.
Kun olet nyt touhunnut ahkerasti ja saanut kotiisi ihanat suojelusenkelistäsi muistuttajat, on aika hiljentyä ja kiittää Jumalan huolenpidosta ja siitä, että sinulla on ihan ikioma enkeli elämässäsi. Voit siis rukoilla vaikkapa näin:
Kiitos rakas Jumala kaikesta kauniista maailmassa.
Kiitos, että loit minut juuri tällaiseksi.
Sinä tiedät nimeni ja rakastat minua.
Kiitos ruoasta ja lämpimästä kodista.
Kiitos pehmeästä sängystä ja lämpimistä vaatteista.
Auta minua muistamaan kiittää joka päivä.
Auta minua näkemään kaikki hyvä ympärilläni.
Kiitos, rakas Jumala, että kuuntelet minun rukouksiani.
Kiitos myös suojelusenkelistä joka minulla on.
Auta minua muistamaan hänet joka päivä. Aamen.
Ja sitten vielä lopuksi, runo juuri sinulle. Sinä olet myös kuin enkeli, joka tuot iloa Taivaan isälle ja meille kaikille.
VALON ENKELINI
Kuinka paljon iloa sinä minussa herätätkään
Jo aamusta katselen kauneuttasi ja huokaan
Eikä huokaukseni pääty päivälläkään
Ja vielä nukkumaan mentyäsi huokaan, kuinka ihana sinä oletkaan
Odotan taas uutta aamua väristen, että näen sinut, sinä ihana.
Jos tässä maailmassa on valoa, se olet sinä
Jos tässä maailmassa on tähtiä, ne olet sinä
Jos kaipaan aurinkoa tai kuuta, katson sinua ja huokaan taas
Valon enkelini, ihana enkelini, en voi olla sinua katsomatta ja huokaamatta
jos kukaan voisikaan huokaukseni laskea, häneltä loppuisivat luvut ja numerot
Ja silti minä huokaan taas nähdessäni sinut, enkä muuta voikaan…
Koska sinä olet ihana valon enkeli ja minun elämäni kanssasi on yhtä huokausta.
Ihanaa päivää sinulle, valon enkeli…..