Yhteisvastuukeräys


 

Yhteisvastuu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Kotimaassa Yhteisvastuukeräys 2025 toteutetaan yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa. Partio harrastuksena vahvistaa nuorten itseluottamusta ja yhdessä toimimisen taitoja. Keräysvaroilla tuetaan vähävaraisten nuorten leiri- ja varustekuluja, jotta kaikilla olisi yhtäläiset mahdollisuudet harrastamiseen ja sen tarjoamaan kasvuun.

Yhteisvastuun kansainvälinen apu kanavoidaan Kirkon Ulkomaanavun kautta maailman kriisialueille. Katastrofirahaston kautta saadaan perille nopeaa apua, kuten ruokaa, puhdasta vettä ja suojia sota- ja katastrofioloissa. Rahaston avulla tuetaan myös nuorten koulunkäyntiä ja toimeentuloa haastavissa olosuhteissa sekä jälleenrakentamista ja varautumista tuleviin kriiseihin. Lisäksi keräysvaroin voidaan tukea sovittuja vuosittaisen teeman mukaisia kehitysyhteistyöhankkeita ja rauhantyötä.

Yhteisvastuukeräyksen tuotonjako

  • 50 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun.
  • 20 % tuotosta suunnataan vuosittain vaihtuvan kotimaisen kumppanin kautta valtakunnalliseen avustustoimintaan.
  • 30 % tuotosta käytetään monipuoliseen paikalliseen avustustoimintaan paikallisseurakuntien kautta.

 

Vapaaehtoiseksi oman seurakuntamme Yhteisvastuukeräykseen

Innostuisitko toimimaan vapaaehtoisena oman seurakuntamme Yhteisvastuukeräyksen hyväksi? Viime vuonna vapaaehtoiset ovat esimerkiksi neuloneet tilkkuja arpajaisvoittoina arvottuihin neulepeittoihin, leiponeet tapahtumiin tarjoiluja, toimineet lipaskerääjinä kaupoissa, olleet myyjinä keräystä tukevissa kahvioissa ja ym. sekä ideoineet yhdessä seurakunnan työntekijöiden kanssa, mitä eri toimintoja seurakunnassamme voitaisiin järjestää keräyksen kartuttamiseksi.

Voit lähteä mukaan kokeiluluontoisesti vaikka yhteen yksittäiseen tapahtumaan vapaaehtoisena. Tule ja tutustu - vapaaehtoistyö on hyvän mielen harrastus!

Lisätietoja oman seurakuntamme YV-keräyksestä antaa diakoni Sanna Tolvanen, p. 050 386 4922 tai sanna.tolvanen@evl.fi.