Tekstikoko: A A A

Nurmeksen seurakunnan historiaa

Pohjois-Karjala tuli Ruotsin valtakunnan osaksi Stolbovan rauhassa 1617. Alkuun koko alue oli yhtenä seurakuntana keskuspaikkanaan Liperi, jonka kirkkoherra valitti laajan alueen hoidon vaikeuksia. Niinpä Pietari Brahen ensimmäisen tänne suuntautuneen matkan aikoihin Pielisjärvi erotettiin omaksi seurakunnakseen vuonna 1639. Siihen kuuluivat nykyiset seurakunnat Lieksa, Nurmes, Juuka, Valtimo ja Rautavaara. Ensimmäinen kirkko tehtiin vuonna 1650 Nurmekseen, joka olikin keskuspaikkana vuoteen 1655.

ENSIMMÄINEN KIRKKO
oli ristitunnuksilla varustettu suuri pirtti, jonka venäläiset polttivat ns. ruptuurisodassa 1656. TOINEN KIRKKO oli kirkon näköinen ja siihen liittyi erillinen kellotorni. Se tehtiin edellisen tuhouduttua ja purettiin lahona 1764. KOLMAS KIRKKO oli ristikirkko erillisine tapuleineen. Kirkko palveli nurmekselaisia lähes vuosisadan 1764-1856. Tapuli valmistui vuonna 1773 ja on edelleen paikoillaan. Kolmas kirkko sijaitsi siitä sankaripatsaaseen päin kirkkojen muistomerkin paikalla, toinen kirkko sankaripatsaan paikalla ja ensimmäinen läheisellä kirkkopellolla, lienee Hurtantien tuntumissa. NELJÄS KIRKKO tehtiin Lapinsärkälle nykyisen työkeskuksen paikalle 1856 ja paloi 20.7.1891. Se oli kartanon näköinen ja melko suuri, noin 2000 istumapaikkaa. Tuli levisi nopeasti ja poltti kirkonkylän keskeisen alueen 38 asuin- ja liikerakennusta, jonka tähden kylää ruvettiin sanomaan Porokyläksi. Nimitys vakiintui viralliseen käyttöön 1920-30 -luvuilla. Vuonna 1876 perustettu Nurmeksen kauppala tarjoutui tekemään tulipalon jälkeen väliaikaisen jumalanpalvelushuoneen ns. lautakirkon ja lahjoittamaan seurakunnalle "lunastusrahasta vapaan tontun", ehdolla että kirkko tehdään kauppalan puolelle. Näin tapahtui. Lautakirkko sijaitsi kaupungintalon tontilla lähellä Raatihuoneenkadun ja Karjalankadun kulmaa ovi Vinkerinlahdelle päin.


NYKYINEN eli VIIDES KIRKKO
valmistui 1897. Se tehtiin paloturvallisuuden vuoksi tiilestä ja on tyyliltään uusgoottilainen kirkko, istumapaikkoja n. 2300. Kirkko vihittiin käyttöönsä 29.8.1897. Sota-aikana 1939-44 sen lähes kaikki ikkunat tuhoutuivat kahteen kertaan, mm Ilmari ja Seppo Launiksen lasimaalaukset vuodelta 1934. Pommien jälkiä on vielä näkyvissä Karjalankadun puolen oven lähellä ulkoseinissä. Kirkon rakennustyötä johti ja tarvittaessa suunnitteli yksityiskohtia arkkitehti Fr. Mieritz.


NURMEKSEN SEURAKUNTA
, johon tuolloin kuuluivat Rautavaara ja Valtimo, erosi Pielisjärvestä 25.4.1810. Nurmeksen ensimmäiset omat papit olivat kirkkoherra Adolf Henrik Winter (1813-24) ja kappalainen Johan Georgii Lagus (1812-36). Rautavaara tuli itsenäiseksi vuonna 1907 ja Valtimo 1908.


HAUTAUSMAAT
Ensin haudattiin kirkkoharjulle kirkkojen lähettyville. Suuret nälkävuodet 1860 -luvulla täyttivät hautausmaan ja sen lisäalueen tapulista Porokylään päin. Kirkkoharjun käyttö hautausmaana lopetettiin ja uusi hankittiin. Kirkkoharjulle haudattiin vielä 1918 vapaussodan ja 1939-44 sotien uhrit. Ns uutta hautausmaata on käytetty 1870 -luvulta alkaen. Sinne valmistui siunauskappeli 1953. Nurmeksessa, vaikka onkin laaja seurakunta, ei ole sivukirkkoja lainkaan eikä hautausmaitakaan em. lisäksi kuin Höljäkässä, joka on saatu lahjoituksena Juho Mahaselta 1922.


TOIMITILAT
Aluksi kokoonnuttiin kirkon lisäksi pappilan pirtissä, varsinkin kokouksiin myös kunnan ja kauppa-lan tiloissa. Nuorten Kristillisen Yhdistyksen toimesta rakennettiin Rukoushuone, joka vihittiin käyttöön 28.12.1915. Rippikoulu- ym toimintoja alettiin pitää siellä. Rukoushuone tuli seurakunnan omistukseen n. 1920. Itäkaupungin seurakuntakoti valmistui 1966 ja Työkeskus Porokylään 1971.


pdf liite

TT, professori Kyllikki Tiensuun esitelmä kirkon 120-vuotisjuhlassa