Hiljenny hetkeksi

                  "Tapahtukoon sinun tahtosi" 

 

Jeesus on itse opettanut meitä rukoilemaan Jumalaa. Hän opetti meille Isä meidän-rukouksen. Matteuksen evankeliumissa Jeesus opettaa: "Rukoilkaa te siis näin: 

– Isä meidän, joka olet taivaissa!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

Tulkoon sinun valtakuntasi.

Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.

[Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.]"

                                                       (Matt. 6: 9-13.) 

Tämän Jeesus opetti vuorelta opetuslapsilleen ja kansalle. Silloin hänen edessään oli risti ja ylösnousemus. Kun Jeesus oli sitten ylösnoussut kuolleista, hän kehotti opetuslapsia, ylösnousemuksen todistajia, odottamaan lupauksensa täyttymistä. Hän lupasi heille Voiman korkeudesta, nimittäin Pyhän Hengen. Tämän lupauksen toteutumista opetuslapset Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen rukoillen odottivat. (Ap.t. 1: 14.) Tässä odotuksessa he varmaan muistivat myös Jeesuksen opettaman Isä-meidän rukouksen. He olivat päässeet Jumalan lapsiksi uskomalla Jeesukseen. "Isä meidän" on siten lapseuteen päässeen rukous Taivaan Isälle. 

Rukouksessa pyydetään Isän tahdon tapahtumista. Mutta tässä langenneessa maailmassa Jumalan hyvä tahto ei näytä tapahtuvan. Helmut Thielicke opetti toisen maailmansodan aikana: "Jeesus antaa Isä meidän-rukouksessa meidän selvästi ymmärtää, että Jumalan tahto ei suinkaan tapahdu meidän keskuudessamme. Hän osoittaa tämän sillä erikoisella tavalla, jolla me pyydämme Jumalan tahdon tapahtumista: että se tapahtuisi meidän keskellämme niin kuin 'taivaassa'. 

Hän tarkoittanee ilmeisesti tätä: Jo täällä maan päällä olosuhteet tahdottaisiin luoda sellaisiksi, että niissä Jumalan tahto yhtä itsestään tapahtuisi kuin on laita taivaassa enkelien keskuudessa, jotka aina näkevät hänen Isänsä kasvot (Matt. 18: 10), jotka alati ovat suorittamassa taivaallista alttaripalvelusta, Jumalan lakkaamatonta kunnioitusta. Ja sanoessaan näin Jeesus itse seisoo edessämme olentona, jossa tämä taivaallinen täydellisyys heijastuu kuin kuvastimessa. Sillä hän yksin on voinut sanoa nuo suunnattomat sanat 'Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon, taivaallisen isäni tahdon.'"

(Kirjasta "Isä Meidän", s. 84.)  

 

Antti Martikainen,  

Nurmeksen ev.-lut. seurakunnan seurakuntapastori 

 

 

 

 

1. pääsiäisen jälkeinen sunnuntai

Minä lähden kalaan!

Mitäpä suomalainen mies tekee, kun hän on hämillään, suruissaan tai peloissaan? Jos ei kierrä pullon korkkia auki, niin hän menee mökille tekemään halkoja tai raivaamaan risukoita metsäpalstalleen tai vaikkapa kalaan. Opettaja oli kuollut ja hauta oli tyhjä. Kuka tahansa olisi ihmeissään sellaisen edessä.

”Minä lähden kalaan”, sanoo Pietari. Kun kaikki oli kerran ohi, palasi Pietari sinne, mistä oli lähtenyt, sinne missä oli tuttua ja turvallista. Kaikki oli menetetty, toiveet ja toivo oli haudattu Jeesuksen mukana kalliohautaan.  Kun elämässä tulee vastoinkäymisiä ja epäonnistumisen kokemuksia, silloin tuntuu hyvältä palata sinne, mistä kaikki on alkanut. Sinne missä elämä on tuntunut turvalliselta. Palata, jos ei konkreettisesti, niin ajatuksen tasolla.

Mutta evankeliumi kertookin, että mikään ei ole vielä päättynyt, vaan se mikä oli tuntunut lopulta, olikin uuden alku. Sitä ei heti huomaa. Ei edes Pietari, jota koulittiin moneen kertaan Jeesuksen seuraajana. Silti entinenkään ei onnistu. Tutut kalapaikat eivät anna saalista.

Rannalla seisoo mies. Pietarikaan ei tunnista häntä. Tunnistaisinko itsekään Jeesusta, vaikka Hän puhuu minulle monin tavoin, erityisesti Raamatun sanassa, mutta myös omassatunnossani ja ympärilläni, lähimmäisissä ja luomakunnassa.

Sunnuntain evankeliumi (Joh. 21. 1-14) sekä muutkin UT:n ylösnousemuskertomukset kertovat Jeesuksen asemasta. Ylösnousemuksen jälkeen Jeesuksen jumalallisuus tuli näkyviin hänen ihmisyytensä kautta, kun se oli aiemmin kätkeytynyt hänen ihmisyyteensä.

Kristittyinä olemme kutsuttu ylösnousseen todistajiksi. Se ei tarkoita sitä, että emme kohtaisi pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Tällaisina hetkinä on pidettävä mielessä, että Jumala on uskollinen. Apostoli Paavali rohkaisee Timoteusta: ”Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena” (2. Tim. 2: 13). Kaiken perusta on Jumalan armo ja hänen ääretön ihmisrakkautensa, joka tuli todelliseksi ristinpuulla.

Markus Kontiainen

khra