Tekstikoko: A A A

Hiljenny hetkeksi

Muistoissa

 

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilän. Se valaisee lempeästi jo niin hämäräksi käynyttä marraskuun iltaa. Liekin lepatusta katsellessani muistelen kaikkia läheisiäni, jotka ovat kuolleet. En voi viedä kynttilää heidän haudoilleen, sillä ne ovat kaukana toisissa kaupungeissa. Silti heidän muistonsa väreilee elävänä liekin loisteessa ja samalla syvällä sydämessäni. Eivät kuolleet rakkaani ole kokonaan poissa. He kulkevat mukanani ja jatkavat elämäänsä muistoissani. Hymyilen ajatuksissani. Niin paljon lämpöä ja iloa, niin monta yhteistä hyvää hetkeä, niin paljon kaunista!

Palaan muistoistani tähän hetkeen. Kynttilä palaa yhä. Sen säteissä kimmeltää toivo: toivo taivaasta, ilo ylösnousemuksesta ja lupaus jälleennäkemisestä. Liekissä kimmeltää kaikki se, mitä vanha hautajaisvirsi lupaa: ”Kohtaamme rakkaimpamme, Herrassa nukkuneet, ystävät kalleimpamme, kanssamme kulkeneet. Me heidän seurassansa riemuiten laulamme, pyhien kaikkein kanssa kiitosta Herralle.” Kuinka suuri lohdutus onkaan siinä, että meidän ei tarvitse edes kuolemassa sanoa toisillemme ikiajoiksi hyvästi. Meillä on lupa sanoa: Näkemiin, kunnes kerran perillä tavataan!

Ilta on jo pitkällä. En raaski vielä sammuttaa kynttilää. Vien sen ulos, lyhtyyn, ruusun juurelle. Sen ruusun alla lepää yksi rakkaistani, kissaystäväni Mona. Kun kerran tulee minun vuoroni astella taivaan iloon, näen Vapahtajani kasvoista kasvoihin, näen ennen minua perille ehtineet rakkaat ja niin uskon, jaloissani kieppuu myös Mona. Se puskee pohjettani ja kehrää, kehrää jälleennäkemisen ilosta!

 

Leila Koponen

Nurmeksen ev.lut.seurakunnan kappalainen